About Lemin kirkko
Religion, Churches, Interesting Places, Other Churches
Lemin kirkko on Lemillä sijaitseva Juhana Salosen 1786 rakentama tasavartinen ristikirkko. Kirkon ristivarret kapenevat ulospäin ja niissä on matalat aumakattoiset eteiset, ristikeskuksessa on pieni barokkipäätteinen lyhty. Sisällä on puiset apilanlehtiholvit, ristikeskustassa kupu. Sideparrut on jätetty näkyviin. Kirkon pinta-ala on 495 neliötä ja siinä on istumapaikkoja noin 600 ihmiselle. Kirkkoa on korjattu vuosina 1874, 1926 ja 1969, 1950 tehtiin katon paanutus ja 1967 entisöinti Juha Leiviskän johdolla. Saarnatuoli on vuodelta 1764, se entisöitiin 1979. Kirkon vanhemmat 17-äänikertaiset urut vuodelta 1948 olivat Kangasalan Urkutehtaan valmistamat. Nykyiset 22-äänikertaiset urut ovat vuodelta 1988 ja Urkurakentamo Matti Erolan rakentamat. Alttaritaulun Ristiinnaulittu maalasi lemiläinen taiteilija Antti Muukka 1926. Erillinen kahdeksankulmainen kolminivelinen kellotapuli rakennettiin 1821, paloi 1918 ja rakennettiin entisen mukaisena uudelleen 1936. Tapulissa on kaksi venäläistä kelloa. Rakennustaiteellisesti Lemin kirkkoa pidetään yhtenä Euroopan arvokkaimmista puukirkoista.